Seppo Verho

 
All photos on this blog are mine.
My rebloggings are on another blog: seponsuosikit

Likes

Yllätys, yllätys! Marmoria/betonia –hanke ei olekaan kuollut. En vain ole osannut kirjoittaa siitä, kun projekti on ollut niin epämääräisessä tilassa.

 Aiheeseen liittyviä kuvia on yli kahden vuoden aikana kertynyt tuhansia. Kuvakässäriä en aikanaan halunnut tehdä. Vaikka tarina on olemassa, siitä  ei suoraan voi johtaa mitkä kuvat on otettava mukaan. Mahdollisuuksia on ollut liikaa.

 Olen hämmennyksen vallassa pyöritellyt eri kokoonpanoja ruudulla, hylännyt ja yrittänyt uudelleen. Vahva luova prosessi on ollut käynnissä. Uskon vieläkin, että minulle on helpompi hahmottaa kokonaisuus visuaalisesti kuvina, kuin sanallisesti.

 Vaikka kuvia on ollut paljon, sopivaa ei aina silti ole. Olen koko ajan kuvannut myös lisää, viime viikolla viimeksi.

 Pikku hiljaa kuvat ovat ruvenneet pysymään paikallaan. Onko siinä kyse kypsymisestä vai väsymisestä, en tiedä. On kuitenkin löytynyt sävyiltään, aiheiltaan ja kompositioltaan yhteen kuuluvia kuvasarjan pätkiä. Ehkä kuvat on nyt suurin piirtein valittu.

 Varsinaisen kerronnan, sen luontevuuden kanssa, olen edelleen hukassa. Etenkin juohevan rytmityksen löytäminen on vaikeaa. Tämä voi vielä aiheuttaa isonkin remontin.

 Kesän aikana ystävät joutuvat koekatsojiksi. Ehkä heidän avullaan saan homman puihin syksyksi. Silloin pitäisi olla jonkinlainen beta-versio näytettäväksi aikuisopiston valokuvaryhmälle.